sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Korusia, korusia

Viime viikonloppu meni siis ihanasti helmityökurssilla. Tällaisella työ- /ompelu- /askarteluhuoneettomalle jo se oli silkkaa luksusta että sain levittää kaikki korusteluhommat esille. Ilman pikkuruisia apukäsiä. :) Tässäpä sitä tulosta, ja lopussa myös yksi setti viime syksyltä, muistaakseni sitä en aiemmin ole esitellyt.

Tällainen setti, ihan korumetallista ja kristallihelmistä. Ovat niiin minun mieleen, kaikin puolin. Tämän tyylisen setin vielä joskus teen ihan hopeasta, kunhan vaan raskisin. :) Värit ja korujen mallit ovat just minun mieleen. Korviksissa olisi saanut olla enemmänki rypäsmäisyyttä mutta noinkin on ihan kiva. Tätäkin tulee varmasti käytettyä, ketju vaan on aika sekundaa, eikä kestä kovin läheistä tarkastelua. Paras ketju tämä oli kuitenkin saatavilla olleista.





Gun metal-väriset korumetalliset korvikset, preciosa-kristallein. Värit taas niin ihanat, enemmänkin olisi taas saanut olla runsautta, siis tosi paljon enemmän. :)

Fuksian värisistä akaateista tällainen setti, korvikset ja kaulakoru. Jälleen sitä korumetallia, mutta kun eeeeen uskalla alkaa vielä vääntelemään hopeasta näitä, sen verran kuitenkin tulee niitä huonojakin linkkejä jotka menee roskiin, hopeaa ei niin vain raaski tuhlatakaan.

Kaulakorussa riipus myös akaattia ja sen ympärille kieputettu muka huolettomasti lankaa. :)



Ja viimeisenä siis se vanha setti, tämä on niin mieleinen väreiltään ja pituudeltaan ja sommittelulta myös. Koru on siis pitkä ja lukoton ja avoin, ei siis umpinainen kehä. Lariat-koruko tämä nyt sitten olikaan. :) Korulle täytyisi vaan tehdä pieni remontti. Nimittäin pujottaa se uudestaan vaijeriin. Tässä oli huonosti crimpit laitettu, on auennut joskus ja jouduin muutamien helmien verran lyhentämään ja sitten uusien crimpien jälkeen tuohon jäi löysää ihan kamalasti! Miksihän sitä pitää olla niin laiska että ei jaksa tuota korjata?? Vaikka sen jälkeen koru olisi aivan täydellinen minulle??!! höh. Ja toisessa päässä korua näyttää tuo pään musta helmi olevan ihan vinkkurassa mutta aivan oikein se siinä on, joku (kröhöm) vaan ei osannu kuvata.

Kaulakoruun tein myös korvikset jotka eivät sitten taas ole lähellekään yhtä mieleiset. Mietinnässä olisi siis tähän koruun sopivat korvikset. :)


Ei kovinkaan keväinen setti

Viime viikonloppuna helmitöiden lisäksi sain ihmeellistä ompeluaikaa, pientä luksusta! Tämä setti oli leikattuna jo jonkin aikaa ja nyt sitten pääsin sen toteuttamaan. :) Resori on mielestä petroolimman värinen luonnossa mutta ei aivan yhtä syvä kuin pingviinien nenät ja jalat.


Paita on Ottobren Villi Viikinki, 92-koosta vähän pidensin helmaa ja hihoja, on aivan sopiva koko nyt meidän esikoiselle. :)

Housuista olikin näköjään aika huono kuva mutta ajatus lienee taas tärkein. :) Housut ovat muistaakseni Orava-housujen kaavalla. Kaava oli Ottobre 4/2010. Taskut tosin tein vähän eri tavalla, kokeilin tuollaista tapaa ja aivan siistit niistä tuli. Taskussa on siis pingviinikangas kaksin kerroin ja taskunsuuresori niiden välissä. Pohjasauma myös ommeltu ensin noista pingviinisaumoista ja vasta lopuksi koko tasku etukappaleeseen kiinni. Selitys nyt ei kyllä ollut kovin järkevä. Työvaihekuvia otin myös taskujen teosta, voin siis postata siitä joskus jos jollakin on kiinnostusta.


Setti oli selvästi mieluinen, heti piti se päälle saada! Ja oikeen halusi kuviin, hyvin eriskummallista. Pienen miehen hiukset kauhean sähköiset kuvassa. Housujen farkkukangas on ohkaista, Eurokankaasta ostettu, on varmasti siis ihan mukavat jalassa, ei liian jäykät.



Ja niinkuin näkyy, taskut juuri ovat pikkumiehen mieleen.



Tänään on ollut aivan ihanan keväinen päivä, etuoven tuntumaan oli päivän aikana sulanut kiva lammikko. Tänään oli erittäin tehokas päivä, siivottiin koko asunto ja se on meiltä paljon se. Monen tunnin siivouksen päälle kävin vielä Zumbailemassa, nyt voin siis hyvillä mielin lähteä nukkumaan, tuskin tarvitsee kauaa unta hakea.

Hyvää kevättä kaikille! :)

Marsaliittus

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Nyt sitten sitä rautalankaa ja koruja

Nyt on kamera saanut kerätä voimia ja pääsen esittelemään kuvia valmistuneista jutuista. :)

Tässä siis rautalanka/kanaverkko-kurssilla valmistunut kori. Tästä tuli ihan kiva, menee luultavasti äidilleni äitienpäivälahjaksi, tuohon on hyvä esimerkiksi kasvimaalta kerätä satoa tai muuta kivaa. Ei tuo rautalanka materiaalina kyllä minun sydäntä vienyt, mutta tulipahan kokeiltua, ei tarvi kokeilla toista kertaa. :)



Korujakin olen vähän kotosalla saanut tehtyä. Tai siis tosi vähän mutta jotain kuitenkin. :) Tällainen rannekoru valmistui kun haluisin monirivistä mallia kokeilla. Lasihelmiä vaijerissa ja putkilukko korumetallia. Tästä tuli liian pieni, tai siis mahtuu kyllä mutta aivan sairaan vaikea laittaa itse ranteeseen!! Samoja helmiä myös yksinkertaistakin yksinkertaisemmissa korviksissa, niissä oli tarkoitus opetella tuon kierteisen silmukan vääntöä. Ihan ei tullut sellaiset ryppäät kuin ajattelin mutta en sitten alkanut muuttamaan, sen ehtii vielä tehdä jos nämä eivät korviin pääse ikinä. :)


Kierteisten linkkien opettelua jatkoin tällaisella rannekorulla. Helmet savukvartsia, metallit korumetallia. Tykkään tästä, kivan simppeli. :)


Tänään oli ensimmäinen päivä helmityökurssia ja ai että mä nautin. Ehkä eniten siitä että saan monta tuntia hypistellä kaikkia tarvikkeita siinä esillä, eikä niitä tarvitse heti kerätä pois. :) Tänään valmistui jo itselle setti ja hellulle avaimenperä, niistä lisää sitten koko kurssin jälkeen, esitellään siis kaikki kerralla. :)

Tämän päivän koruissa tein sitten pitkästä aikaa niitä simppeleitä linkityksiä, ei siis noita kierteisiä, niin tuntuipa se hankalalta! Hassua! Tämä kierteinen sujuu aika hyvin jo. :)

Nyt nauttimaan pikkumuruistakin tälle päivälle, miesväki lähtee illaksi mummilaan kyläilemään ja minähän kyllä levitän saumurin ja ompelukoneen keittiön pöydälle, laitan YleX:n päälle ja nautin. :) (vaikka pitäis kyllä hinnoitella hervotonta kirppistavarakasaa. :))

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Rautalangan vääntöä ja korusia

Heips pitkästä aikaa! Meillä on sairastettu oikeen kunnolla, tai siis pojat ja mies on sairastanut, itse olen pysynyt terveenä mutta aikaa ei juuri käsitöille ja muulle ole ollut. Myöskin arvonnan palkintojen postittamiset ovat jääneet, pahoittelut siitä Aenolle, Pipsalle ja Marialle. Palkinnot on jo pakattu matkaan, maanantaina pääsen ne postittamaankin. Ylläripalkinnoksi valmistui siis tällaiset värikkäät puuhelmirannekorut, näistäpä saa Maria valita mieluisemman. :)



Kaikesta sairastelusta huolimatta liukenin kotoa viime viikonloppuna rautalankapunontakurssille, kahden lyhyen päivän tuloksena syntyi kori. Tästä en nyt sitten saanutkaan kuvaaa ladattua kun kameraparka väsähti, lisään kuvan kun se onnistuu.

Olisi minulla myös muutamia koruja ollut esiteltävänä mutta eipäs sitten niitäkään.. ärrinmurrin..

Viikonlopun ohjelmassa on helmityökurssi, oon niin innoissani, vielä pitäs illalla jaksaa käydä tuota hirvittävän suureksi paisunutta helmivarastoa läpi että mitä otan mukaan. Eihän niitä nyt kaikkia jaksa sinne raahata! :)

Myös älyttömän suuri pino valmiiksi leikattuja kankaita odottaa saumurointia, sitä luvassa ehkä maanantaina jos meillä on lapsivapaapäivä, olen ollut niin väsynyt nyt jostain syystä iltaisin etten jaksa alkaa ompelemaan kun muut nukkuu ja sairastelun vuoksi miesväkikään ei ole päässyt kyläilemään mihinkään.. No peukut pystyssä että nyt olisi jo vähäksi aikaa sairastelut sairasteltu. :)

Hyvää viikonloppua kaikille lukijoille, palaan viimeistään kurssin tuotoksia esittelemään viikonvaihteessa tai alkuviikosta. :)

Ai niin ja psst. Laitoin Kestovaippainfolle haikein mielin kankaita myyntiin. Nyt nurkat sen verran täynnä tavaraa että ihan raisusti on täytyny laittaa kiertoon. Tässä linkki ilmoitukseen:
http://www.kestovaippainfo.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=50&t=184111

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Arvonta suoritettu!

Juhlalliset voittajien julkistamiset menee nyt ihan ilman kuvia.
Kirjoittelin kaikkien nimet, arpojen määrät ja palkintotoiveet lapulle ensin, sitten koneella kirjoitin kaikkien nimet arpamäärien mukaan paperille, tulostin ja leikkelin, sitten vielä jaottelin arpalappuset palkintojen mukaan.

Kaikki varmaan huomasivat että 1. vaihtoehto oli kaikkein suosituin, 2. ja 3. meni aika samoihin määriin. Joiltain oli jäänyt palkintotoive ilmoittamatta jolloin sitten itse arvuuttelin että mikä palkinto olisi kullekin mieluisin, jaottelin nämä siis noihin 2. ja 3. vaihtoehtoon.

Onnettarena 1. ja 2. palkintojen arvonnassa toimi melkein 8-vuotias veljentyttöni ja 3.palkinnon kohdalla 2v4kk poikani.

Ja tässä nyt niitä voittajia:

1.palkinnon, eli kangas- ja nauhapalkinnon voittaja on PIPSA

2.palkinnon, eli vaippakangaspalkinnon voittaja on AENO

3. eli ylläripalkinnon voittaja on MARIA (Maasu)

Voittajat, laittakaa sähköpostia minulle niin saadaan palkinnot perille!

marsaliittus@gmail.com

Alkuviikosta postaan sitten ainakin tuon ylläripalkinnon ja toivottavasti jo jotain muutakin valmista. :)

Kivasti on uusia lukijoita tullut ja itsekin olen uusia ihania blogeja löytänyt! Ihanaa! Lupaan että näitä on luvassa lisää. :)

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Kuulumisia ja ajanpuutetta

Meillä on mies ollut ylimääräisiä yövuoroja töissä ja täällä on taisteltu jonkun ihmeellisen uhmapeikon kanssa päivät. Blaah. Ei jaksais sitten yhtään taistella joka asiasta! Tietysti silloin ollaan vähän kiltimpää poikaa kun pikkuveli on päikkäreillä mutta aina silloinkin voi jotain kiukuttelun aihetta keksiä.

Haluttais niin paljon ommella! Kaavoja olen hullun lailla leikannut kun kirjastosta lainassa olevat Ottobre-lehdet erääntyvät. Saispa jostain yhtäkkiä ilmaseksi kaikki maailman ottobret.. Tai siis jokaisen numeron ihan vaan, sekin riittäis. Veljen vaimolle tuo tulee mutta heillä tulee harvemmin kyläiltyä, silloin onneksi saan pari aina lainattua. Haastavaa aina valita ne parhaat.
Aika vain on siis tuolle ompelulle aika kortilla, samoin kutominen on aika vähäistä.. Nyyh.. Mistä ihmeestä muut äidit löytävät aikaa ommella??


Kesävaatteet on kovasti mielessä vaikka tuonne onkin aika pitkä aika vielä, ja onhan se tuo kevätkin välissä. Molemmille pojille on nyt välikausihaalarit hommattu, niihin vielä kaveriksi vähän pipoa ja muuta ja ehkäpä takit, niillä pärjäisi varmasti.

Arvontaankin on vielä aikaa osallistua!!

Tänään lähdetään poikien kanssa mummilaan loppuviikoksi, huomenna illasta arvotaan, onnettaria varmaan löytyy useampiakin. :) Ja täytyypä ottaa kangassäkki mukaan ja kaavoja, jospa saisi vaikka leikattua jotain ommeltavaa valmiiksi, sittenhän ei tarvis enää kuin kaivaa koneet esiin.

Minusta saattaa tulla myös koululainen ensi viikolla niin sekinhän vähentää ompeluaikaa, hui.

Hyvät keskiviikot kaikille! :)

Tyylisuuntauksia-blogissa on meneillään arvonta, mahtavat palkinnot jälleen, käykäähän kurkkaamassa. :)